Aika rientää

Aika kuluu nopeasti, ärsyttävän nopeasti. Edellisestä blogipäivityksestä on kulunut hyvä tovi ja yli puolet vapaaehtoisajasta on jo takanapäin. Kuumin kesäaika on kääntynyt syksyksi, päivälämpötila on vielä sopivan lämmin, mutta illat ja yöt ovat käyneet viileiksi. Asiat, jotka heti alussa tuntuivat oudoilta, eivät enää kummastuta vaan ovat muuttuneet osaksi normaalia elämää. Kaupunki, joka alussa näytti monin paikoin rähjäiseltä ja ikävältä, on alkanut näyttää mukavan kotoisalta.

Työnkuvani on muuttunut moneen kertaan: Alussa painopiste oli kierrätyskeskuksen tehtävissä, sitten päiväkodin 3-vuotiaiden ryhmässä uuden toimintavuoden aloittamisen avustamisessa. Tällä hetkellä viikkoon mahtuu musiikkiterapeuttista työtä yksittäisten lasten kanssa, musisointia pienten ryhmien kanssa ja 4-vuotiaiden ryhmän päivittäiseen toimintaan osallistumista.

Sopivien musiikkien etsiminen ja opetteleminen on ollut mielenkiintoinen projekti. Suomalaiseen lastenmusiikkitarjontaan tottuneena kuvittelin, että tutustun täkäläisiin lastenlaulukirjoihin, joista sitten valitsen mukavat laulut eri tavoin työstettäviksi. Kyselin päiväkodin musiikkikirjoja, eihän niitä ollut, ei mitään monisteitakaan. Opettajien käytössä oli muutama CD ja ilmiömäinen ulkomuisti, jota olen tietysti yrittänyt hyödyntää. Kiersin musiikkikauppoja ja kirjakauppoja kohdaten kummeksuvia päänpyörityksiä ja ihmetteleviä katseita – painettua lastenmusiikkia ei löytynyt. Yhteistä kansainvälistä lastenmusiikkia sentään on olemassa internetin tarjoamana. Tällä hetkellä mennään Hämä-hämähäkin, Tuiki, tuiki tähtösen ja Jos sun lysti on niin… laulujen tahdissa ja suomalainen Viisi varista on Liman kontekstissa Cinco palomas. Tiku tiku pompoti 5-kielisen kanteleen säestyksellä toimii myös riemukkaasti. Päiväkodin oma tanssin opettaja, Enrique, ohjaa puolestaan Perun omaan kansanmusiikkiin liittyviä tansseja.

Työn ohella Perun rikas historia ja upea luonto, costa, sierra ja selva, kiinnostavat. Erityisesti Machu Picchun kokeminen oli tavoitteena, kun tähän maahan kerran olin tulossa. Pääsiäisviikolla tuo haave toteutui. Sanoinkuvaamaton maisema loputtomien vuorijonojen keskellä, uskomatonta rakentamistaidetta ja –taitoa ilman massiivisia apuvälineitä ja suuri rauhan tuntu, joka alueella oli aistittavissa. Mahtava kokemus!

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Erilaisia vuoria

Kolme viikkoa on vilahtanut nopeasti ja paikallinen hulina alkaa tuntua normaalilta. Liikenteen äänet ovat läsnä ympäri vuorokauden.  Pienellä alueella tuntuu kuitenkin olevan monenlaista maailmaa hyvin lähekkäin, limittäin. Yksi alueen suurista valtaväylistä kulkee 50 metrin päästä kotioveltani. Tällä sivukadulla ja muillakin lähisivukaduilla tunnelma on kuitenkin kuin jossain pikkukylässä, aitoa rauhaa, pieniä kauppoja, suutareita, pajoja. Huomaan myös suomalaisen askeleen hidastuneen: en ohittele kulkiessani enää juuri ketään. Oma kävelyvauhti on asettumassa muun väen kanssa samaan tempoon.

Riisiä näyttää olevan ruoka-annoksissa aina mukana riippumatta muista ainesosista. Paistettuja perunoita, sipulia ja riisiä, papuja ja riisiä, kalaa ja riisiä, kanaa ja riisiä, ihan mitä vaan ja riisiä. Limen mehussa kypsytetty kala, cevitshe, on tähän saakka ollut ainoa riisitön ruoka. Hedelmä- ja vihannestarjonta on ihan mahtavaa. Mangot, melonit, ananakset, avocadot ja ne muut, joiden nimiä en tiedä enkä ole koskaan aikaisemmin tiennyt olevan olemassakaan, ihania herkkuja.

Viikko sitten kävin kahden työkaverin kanssa sunnuntairetkellä kiipeämässä paikalliselle sokeritoppavuorelle, jonka huipulla sijaitsee erityinen kivimuodostelma Piedra del Amor. Ensin patikoimme paahtavassa auringonpaisteessa viisi kilometriä määränpäähän ja lopuksi vielä vuoren huipulle. Näköalat olivat hienot ja kivi vaikuttava. Turvallisuuskysymykset käväisivät kyllä ajoittain mielessä irtohiekkaisessa, kohtalaisen jyrkässä, paahteisessa rinteessä. Onneksi olin ymmärtänyt laittaa riittävän rouhepohjaiset lenkkarit jalkaan. Paluumatkalla me, parikymmentä henkeä, kiipesimme rekka-auton lavalle, jonka harvan lattialaudoituksen välistä oli helppo seurata tien kuoppatilannetta. Lavan reunat olivat kyllä korkeat ja kuskikin ajoi hyvin rauhallisesti, onneksi! Silti pelotti.

Peru sijaitsee mannerlaattojen liittymäkohdassa, joka tarkoittaa maanjäristysvaaraa. Yksi kokemus tästäkin on jo saatu. Maanjäristys on hallitsemattomuudessaan ja ennakoimattomuudessaan jo ajatuksena pelottava ja koettuna ajatus saa vahvistuksen. Vaikka järistys ei ollut kovin voimakas, säikähdys siirsi yöunia monella tunnilla.

Työpaikalla kierrätystavaravuorien äärellä pysähdyin mietiskelemään kenkiä. Minulla on aika monet kengät, useammat kuin mitä tarvitsisin. Heräteostoina kotiin kulkeutuneita, tarkan harkinnan ja tarpeen vuoksi hankittuja, erivärisiä, vuodenaikojen määrittelemiä. Aika ajoin joistakin kenkäpareista on hankkiuduttava eroon. Mihin laitan, joku voisi näitä vielä käyttää… Tänne Cuna Nazarethin kenkävuoreen on päätynyt näitä tarpeettomaksi käyneitä kenkäpareja. Kengät käyvät kuulemma hyvin kaupaksi, niille löytyy uusia käyttäjiä. Mutta voi niitä kenkiä, jotka ovat matkalla kadottaneet parinsa. Pieni vaaleanpunainen kumisaapas, melkein uusi koululaisen lenkkikenkä, musta piikkikorkoinen avokas, isoisän tohveli, mitähän niille?

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Liman lämmössä

Suomen paukkupakkaset vaihtuivat Liman utuiseen lämpöön noin viikko sitten. Aurinko polttaa pilviharson läpi suomalaisen talvinahkan kavalan helposti, vaikka ilma ei edes tunnu kuumalta. Tyyni meri henkäilee leutoa tuulta. Liman liikenne tuntuu ensimetreillä aikamoiselta mylläkältä. Liikennesäännöt näyttävät olevan täällä kovin erilaiset: kahdella kaistalla sopii mainiosti ajamaan kolme autoa ja mopo, torvella töötäten ilmoitetaan, että minä menen nyt, kaikenlaiset ihan ystävällisetkin käsimerkit jalostavat liikenne-kommunikointia  ja jalankulkijan tehtävänä on puikkelehtia sopivissa rakosissa kadun yli, joskus se onnistuu jopa vihreillä valoilla. Busseja ja takseja on tarjolla ihan riittävästi.

Olen asettunut asumaan alivuokralaisasuntoon kerrostaloon Mirafloresin alueelle. Ensimmäisenä aamuna heräsin aamukuudelta kivaan musiikkiin, naapurin muusikko oli ryhtynyt harjoittelemaan huilunsoittoa. Tuntui tosin olevan tosi pedantti, kun treenasi samaa fraasia uudestaan ja uudestaan. Välillä hän piti monta tuntia taukoa ja sitten taas sama biisi. Iltapäivällä hänellä tuntui olevan kotonaan oppilaskin, jolta soitto sujui takellellen. Kaupungilla kävellessäni olen sittemmin todennut, että sitä samaa huilukappaletta soittavia muusikkoja lentelee täällä enemmänkin. Fraseeraus vähän vaihtelee.

Työ Cuna Nazarethissa käynnistyy rauhallisesti. Tammi-helmikuu on kesäloma-aikaa ja lapset tulevat päiväkotiin vasta maaliskuussa. Päiväkodin toimintaa rahoitetaan kierrätystuotteiden myynnistä saatavin varoin. Ahvenanmaalta ja Ranskasta saapuneiden Emmausliikkeen vaatekonttien lajittelutyö on yksi osa vapaaehtoisen sekalaista toimenkuvaa. Vaatteiden ja kenkien kunto vaihtelee rikkinäisestä, likaisesta roskistavarasta alkuperäisin hintalapuin varustettuihin merkkituotteisiin. Hienoa todeta, että kierrätys toimii ja yhdelle tarpeeton on hyödyksi toiselle jossain muualla. Toivottavaa kuitenkin olisi, että rikkinäiset roskatavarat vietäisiin muunlaiseen kierrätykseen tai hävitykseen, eikä roudattaisi toiselle puolelle maapalloa.

Espanjan kielen haltuunotto on yksi haasteistani lähitulevaisuudessa. Luetun ymmärtäminen sujuu mainiosti, kuulun ymmärtäminen ei niinkään. Joka päivä kuitenkin huomaan ymmärtäväni hiukan enemmän kuin eilen. Näillä mennään!

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi